Tuhti tietopaketti suomalaisista olympianyrkkeilijöistä
1.11.2024 – Heikki Roiko-Jokela, FT, dosentti, yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto
Tarjolla on tuhti tietopaketti suomalaisista olympianyrkkeilijöistä, heidän elämäntarinoistaan, urastaan, mietteistään ja olympiamuistoistaan, nyrkkeilyn olympiavalintojen taustoista ja nyrkkeilijöiden valmistautumisesta kilpailuihin, otteluihin ja kisatapahtumiin. Tätä ei ole aiemmin kirjoitettu yksien kansien väliin. Urheilutoimittaja Christer Sarlinin kirja tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen ja antoisan kokemuksen suomalaisen olympianyrkkeilyn maailmasta, yksilöiden kokemusmaailmasta.
Christer Sarlin: Mitalisadetta ja mustia silmiä. Suomen nyrkkeilyn olympiahistoria. Docendo, Latvia 2022, 511 s. ISBN 978-952-382-199-6
Christer Sarlinin kirja ”Mitalisadetta ja mustia silmiä. Suomen nyrkkeilyn olympiahistoria” on merkittävä lisä Suomen urheiluhistoriaa käsittelevään kirjallisuuteen. Sarlin on onnistunut keräämään yksien kansien väliin tuhdin tietopaketin suomalaisista olympianyrkkeilijöistä, heidän elämäntarinoistaan, uristaan, mietteistään ja olympiamuistoistaan, nyrkkeilyn olympiavalintojen taustoista sekä nyrkkeilijöiden valmistautumisesta kilpailuihin, otteluihin ja kisatapahtumiin. Kokonaisuudessaan kirja tarjoaa mielenkiintoisen ja antoisan kokemuksen lukijalle suomalaisen olympianyrkkeilyn maailmasta henkilöbiografioiden ja yksilöiden kokemusmaailman kautta.
Kirjan alussa on katsaus amatöörinyrkkeilyn sääntöihin ja sanastoon sekä nyrkkeilyn rantautumiseen Suomeen ja alkutaipaleistakin. Johdatusta seuraa kertomus olympialaisittain olympiajoukkueiden valinnoista, valmistautumisesta kilpailuihin ja ottelutapahtumiin. Olympiaosuuksien perään on koottu lyhyet katsaukset olympiaedustajien urista olympialaisia edeltäneeltä ajalta. Olympiakatsauksien jälkeen on avattu urheilijoiden uratarinoita olympiaedustuksen jälkeen. Kirjan lopussa on myös kunkin nyrkkeilijän henkilökohtainen ottelutilasto. Kirjan jäsennys on toimiva, joskin vaihtoehtoja olisi ollut. Teemaa olisi voinut lähestyä myös puhtaasti olympiaurheilijoiden biografioiden kautta.
Sarlin on kirjassa kontekstoinut tutkimusteemansa osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehitystä ja tilannetta. Kirjassa tulevat esiin muun muassa Suomen Nyrkkeilyliiton ja TUL:n väliset jännitteet ja kiistat kansainvälisistä edustusoikeuksista. Poliittinen riitely johti useiden huippu-urheilijoiden loikkaamiseen porvarileiriin. Loikkareiden joukossa oli monia maajoukkuenyrkkeilijöitä.
Mielenkiintoinen taustoitus on esimerkiksi Tokion (2021) olympialuvussa. Kansainvälisen Olympiakomitean ja Kansainvälisen nyrkkeilyliiton välit olivat kiristyneet umpisolmuun Rio de Janeiron (2016) olympialaisten jälkeen. Nyrkkeilyn säilyminen Tokion olympialaisten lajivalikoimassa oli veitsenterällä.
Ateena 2004, Peking 2008 ja Lontoo 2012 olivat puolestaan kolmet perättäiset olympialaiset ilman suomalaisedustusta. Sarlin ei ohita näitä olympialaisia kirjassaan, vaan kuvaa nyrkkeilijöiden otteluita karsintaturnauksissa, valmennusta, leiritystä, nyrkkeilyn tilaa Suomessa. Kontekstointia teoksessa olisi voinut olla laajemminkin, mutta ottaen huomioon kirjan jo nyt laajan sivumäärän rajauksia on täytynyt tehdä.
Kirjan parasta antia ovat henkilöbiografiat. Yhdistämällä kirjassa nyrkkeilijän uratarinan ennen ja jälkeen olympialaisten saadaan kiehtovia ja mielenkiintoisia kertomuksia urheilijasta. Sarlin tuo esiin nyrkkeilyuran kautta urheilijan elämää sekä urheilun mukanaan tuomia positiivisia, mutta myös varjopuolia. Biografioissa ei kaunistella asioita, vaan tapahtumat tuodaan asiallisesti esille: niin epäsosiaalinen elämäntyyli, päihteet kuin oman käden kautta kuolema. Biografioissa olisi voinut laajemminkin tutkia henkilöhistorioita ja kontekstoida niitä ajan yhteiskuntaan, mutta kirjan teema ja tavoitteet huomioiden Sarlin on onnistunut oivallisesti tiivistämään uratarinat kirjassaan. Ne ovat kuitenkin jatkotutkimuksille hyviä lähtökohtia.
Sarlin on tehnyt runsaasti työtä kerätessään kirjan lähdeaineistoa. Aineisto on laaja sekä monipuolinen painottuen YLE:n aineistoon ja lehdissä julkaistuihin kirjoituksiin. Urheilumuseosta Sarlin on käyttänyt Ilmo Lounasheimon henkilökohtaista arkistoa. Lisäksi Sarlin on itse haastatellut nyrkkeilijöitä sekä litteroinut kaikki selostukset suomalaisnyrkkeilijöiden olympiaotteluista. Käytetty aineisto mahdollistaa hyvin kirjalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen.
Historiantutkimuksen näkökulmasta on harmillista, että kirjaa ei ole dokumentoitu lähdeviittein. Lähdeluettelo (luvuittain) kirjasta kyllä löytyy, mutta mikäli joku haluaisi tarkistaa tietoja, olisi hänen luettava kaikki luvussa käytetyt lähteet. Toisaalta Sarlin kuitenkin tuo tekstissään esiin, mihin kirjoituksiin siteeraukset pohjautuvat.
Käyttämiinsä lähteisiin Sarlin suhtautuu tutkimuksellisen kriittisesti. Lähdekriittisesti Sarlin kirjoittaa ”johtolankana olen pitänyt ajatusta tarkista, kyseenalaista, vertaile ja tarkista vielä kerran”. Kirja vaikuttaakin luotettavalta ja se on myös sujuvasti kirjoitettu kokonaisuus.
Teos täyttää urheiluhistorian kirjallisuudessa aukoa ja saavuttaa kirjoittajan asettamat tavoitteet. Teos ei ole tieteellinen historiantutkimus teemasta. Siinä ei ole aikaisemman tutkimuksen analysointia, teoreettisista viitekehystä ja käytetyn menetelmän uloskirjoittamista tai lähdeaineiston syvällistä lähdekriittistä pohdintaa. Teos on ennen kaikkea aineistolähtöinen tietokirja, joka tarjoaa runsaasti uutta tietoa suomalaisista olympianyrkkeilijöistä ja heidän valmistautumisestaan olympialaisiin.
Christer Sarlinin kirjaa ”Mitalisadetta ja mustia silmiä. Suomen nyrkkeilyn olympiahistoria” voi suositella kaikille urheiluhistoriasta ja erityisesti nyrkkeilystä kiinnostuneille henkilöille. Teoksen vahva biografinen ote antaa pohjaa tuleville henkilöhistoriallisille tutkimuksille.