Sorrosta suuruuteen – Vihdoinkin kokonainen SVUL:n historia
11.5.2023 – Jan Westerberg, SM, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
Suomalaisen liikunta- ja urheiluhistorian tutkimus täydentyi joulukuussa 2022 teoksella, joka paikkaa yhden suurimmista urheiluhistorian kentällä havaituista puutteista. Suomen Valtakunnan Urheiluliiton toiminnasta on nimittäin kirjoitettu edellinen laajempi historiateos yli 40 vuotta sitten.
Jouni Lavikainen, Kalle Rantala, Vesa Vares, Ossi Viita, Kalle Virtapohja (toim.): SVUL:n vuosisata. Suomen suurin ja vaikutusvaltaisin urheilujärjestö. Suomen Urheilumuseosäätiön tutkimuksia nro 4, Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO ja SVUL, Helsinki 2022. 491 s. ISBN 978-952-6644-21-9
Suomalaisen liikunta- ja urheiluhistorian tutkimus täydentyi 17.12.2022 teoksella, joka paikkaa yhden suurimmista urheiluhistorian kentällä havaituista puutteista. Puutteena on ollut se, ettei Suomen Valtakunnan Urheiluliiton toiminnasta ole kirjoitettu perusteellista historiikkia sitten vuoden 1981. Viimeisimpänä SVUL:n historiateoksena pidettävä Antti O. Arposen Suomen Urheilu: SVUL 1900-1980 ei luonnollisestikaan lyö yksiin kansiin – nyt voitaneen jo sanoa, kokonaista – SVUL:n aktiivista järjestöhistoriaa. SVUL:n ja Työväen Urheiluliiton (TUL) vertailu jatkunee iäti – tässäkin arvostelussa. Vertaillessa urheilujärjestöjen historiikkien kirjoa, voidaan äkkiä havaita, että TUL:n historiasta on aiemmin julkaistu teoksia laajemmin ja tieto on ollut helposti saavutettavissa. Kirjastojen hyllyillä työläisurheilun historiikkien rivi on suhteellisen leveä. Menemättä kovin syvälle TUL:n historiantutkimukseen, voidaan esimerkkinä mainita Seppo Hentilän TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa – Suomen Työväen Urheiluliitto 1919–2019. Historiikki oli jatkoa Hentilän aiemmin julkaisemalle Suomen työläisurheilun historia (1919–1979) -teokselle, joka ilmestyi kolmena niteenä 1982, 1984 ja 1987.
Tarve SVUL:n historian koostamiselle on havaittu jo vuosikymmeniä sitten. Itse mietinkin, missä historiikki on viipynyt ja miksi hetki oli vasta nyt kypsä. Liekö vettä virrannut valtakuntamme vesistöissä lopultakin kylliksi sitten 1990-luvun käännekohtien, vai voidaanko vasta nyt SVUL:n vuosisata – nimensä mukaisesti – nähdä jo tarpeeksi selkeärajaisena kokonaisuutena? Lopullista kirjoittajakuntaa ei viivyttelystä voi syyttää, sillä lähes 500-sivuinen kokonaisuus on syntynyt suhteellisen nopeasti, SVUL:n ja Suomen Urheilumuseosäätiön yhteistyön käynnistyttyä. Sinällään SVUL:n toiminnan myötä on aikojen saatossa syntynyt valtavasti lähdeaineistoa, jota on hyödynnetty nyt tehdyssä tutkimuksessa. SVUL oli 1900-luvun Suomessa suurin ja vaikutusvaltaisin urheilujärjestö, joten on selvää, että tätä historiikkia varten on ollut käytössä laajalti toimintakertomuksia, pöytäkirjoja, sanomalehtiaineistoa ja tutkimuksia.
Kronologis-temaattisesti etenevä teos on jaettu neljään päälukuun. Ensimmäisessä luvussa Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON näyttelypäällikkö FM Kalle Rantala käsittelee SVUL:n alkuaikoja vuodesta 1900 vuoteen 1932. Rantalan osiosta muutama sivu on pitänyt uhrata 1800-luvulle, jotta liikunnan järjestäytymisen taustat hahmottuvat lukijalle. Toisessa luvussa Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares kuvailee vuosien 1933-1952 toimintaa, keskittyen sotien aikaan ja viipyvään olympiaunelmaan. Kolmas luku on tietokirjailija, FT Kalle Virtapohjan kuvaus jälleenrakentamisen ja järjestökamppailun ajasta Helsingin olympialaisista 1970-luvun loppuun. Neljännessä luvussa Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON erityisasiantuntija, FM Jouni Lavikainen kuljettaa lukijan 1980-luvulta vuoteen 1994, jolloin SVUL jäi uuden keskusjärjestörakenteen ulkopuolelle. Kirjan kaikki neljä päälukua muodostavat omat kokonaisuutensa, koska lukujen kirjoittajat ovat toimineet itsenäisesti. Kirjan rakenneratkaisu on tehty siten, että päälukujen viitteet on sijoitettu kunkin luvun loppuun. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON kokoelmapäällikkö, dosentti Ossi Viita on kirjoittanut kirjaan aihepiiriin johdattelevan alkuluvun sekä kokoavan yhteenvedon. Alkuluvussa valotetaan kirjan syntyprosessia, autetaan lukijaa orientoitumaan aihepiiriin ja näin elävöitetään päälukuja. Yhteenveto lienee rakenneratkaisun kannalta paikallaan, tuohan se vähintäänkin kärsimättömille lukijoille mahdollisuuden oikaista luontevasti kirjan loppuun. SVUL:n monivaiheisen historian koostamiseen kirjaksi liittyy haasteita, jotka on selätetty jakamalla kirja neljään päälukuun, neljälle kirjoittajalle. Neljään päälukuun jako ei lopulta muodosta juurikaan päällekkäisyyksiä, ja kirjoittajien tyylilliset erot eivät horjuta kokonaisuutta. Järjestön monet vaiheet tarjoavat lukijalle, muillekin kuin liikunta- ja urheiluhistoriasta kiinnostuneille, värikkäitä kuvauksia yhteiskunnallisesti merkittävältä alalta. Suureksi osaksi Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON arkistosta peräisin olevat kuvat tekevät kirjan yleisilmeestä tyylikkään.
Historiantutkimuksessa itseäni kiinnostaa eritoten se, mistä tapahtumat ja ilmiöt ovat saaneet alkunsa. Kalle Rantalan kirjoittamassa, ensimmäisessä pääluvussa selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia liiton perustamisesta ja asetetuista tavoitteista. SVUL:n perustaja Ivar Wilskmanin ideologiaan kuului ”harrastuksen herättäminen ja vireilläpitäminen maamme nuorisossa”. Toiminnalla tavoiteltiin liiton alkuaikoina ”kansanrodun jalostuttamista”. Rantala esittää lisäksi värikkäitä kuvauksia urheilupiirien aktiivisuudesta muissakin kuin liikunta-asioissa. SVUL:n alkuaikoina liikunta ja urheilu ei ollut muusta yhteiskunnasta erillään oleva saareke, vaan järjestön perustamiseenkin liittyi liikunnan ja urheilun tunnistettu vaikutus yhteiskunnan uusiutumiseen. Sortovuosien aikana nuori urheilujärjestö joutui toimimaan osin salassa, sillä viranomaiset olivat lakkauttaneet vastarintapoliittisiksi katsottuja yhdistyksiä ja seuroja. Vastarintapolitiikasta erillään pysytelleen SVUL:n matkaa suuruuteen edistivät poliittinen vapautuminen ja kansainvälisen kilpaurheilun nousu.
1900-luvun aikana liikunta ja urheilu kiinnittyi tiiviisti Suomen yleiseen kehitykseen, niin hyvässä kuin pahassa. 1900-luku tarjoaa yhä valtavasti aiheita yhteiskuntahistorialliselle tutkimukselle. SVUL:n historia kertoo mielenkiintoisia tarinoita liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisista tehtävistä. Urheilu oli 1900-luvulla ilmiö, joka toimi kansallisen itsetunnon kohottajana, maanpuolustustyön edistäjänä ja kansan elinkelpoisuuden mahdollistajana. SVUL:n historia on kattava läpileikkaus viime vuosisadalta, ja toimii ikään kuin herkullisena alustuksena 2000-luvulle, jonka aikana on jo ehditty syvällisesti pohtia, mihin liikunnan ja urheilun tulisi yhteiskunnallisesti kiinnittyä.
SVUL:n vuosisatainen historiikki luo kiinnostavia katsauksia kaikille liikunnan ja urheilun tasoille. Valtionhallinnolla on ollut keskeinen rooli järjestörakenteiden purkamisessa ja uudelleenmuokkaamisessa. Järjestötason historia on erityisen mielenkiintoinen siihen liittyvän kilpailun, aateperustan ja vastakkainasettelun myötä. Esille nousevat seurat, lajit ja kilpailut kuvastavat aikansa suuntauksia ja yksittäisten urheilijoiden ja toimihenkilöiden kautta annetaan ajankuville kasvot.
Kahden keskusjärjestön aikakauteen liittyy monia eri käänteitä. SVUL ja TUL ovat vuoroin lähentyneet toisiaan ja loitonneet toisistaan. Vesa Vares kirjoittaa omassa osiossaan yhteisen vihollisen yhdistäneen järjestöt sotien aikana. Kalle Virtapohja johdattaa lukijan yhä syvemmälle järjestön sisäisiin toimijoihin, keskustoimistoon, piireihin ja erikoisliittoihin. Virtapohjan osiossa korostuu kamppailu paitsi keskusjärjestöjen, myös piirien ja lajiliittojen välillä. Jouni Lavikaisen osiossa keskusjärjestöasetelma jännittyy äärimmilleen, purkautuu ja uudistuu. Liikunnan ja urheilun rakenneuudistuksen myötä ”jättiläinen kaatuu”. Vastakkainasettelu ja valtakamppailu ovat ilmiöinä kiinnostavia ja tuovat kirjallisuuteen jännitystä. Tämä pätee myös SVUL:n historiikin kohdalla. Järjestöasetelman näkökulmasta tämän historiikin kanssa rinnan luettavaksi sopii esimerkiksi Tytti Isohookana-Asunmaan Kabinettipeliä urheilujärjestöissä, jota ei ole lähdeaineistossa mainittu.
Jouni Lavikaisen kirjoittama neljäs pääluku on sikäli erityisen mehukas, että se käsittää SVUL:n vielä osittain kokoamatonta historiaa. Se muodostaa Arposen 1980-luvulla julkaistuun historiikkiin nähden ”uuden osion”. Tyhjästä ei Lavikaisenkaan tarvitse ponnistaa, sillä SVUL:n oman aineiston lisäksi aikakautta järjestönäkökulmasta ovat tutkineet Seppo Hentilä, Hannu Itkonen, Jouko Kokkonen ja Erkki Vasara, vain muutamia mainitakseni. Lavikainen kuvaa perustellusti ja kiinnostavasti liikuntahallinnon muodostumista vuoden 1994 jälkeenkin, viimeisenä SVUL:n nykytilaa ja toimintaa. SVUL:n toiminnan alasajon myötä, järjestökentän muututtua ”yksinapaiseksi”, vastakkainasettelu ja puoluepoliittiset piirteet vähenivät. Vallan jakaantuessa ja liikuntakulttuurin monimuotoistuessa seurakentällä jäätiin kuitenkin kaipaamaan ylemmiltä tasoilta organisointia ja johtajuutta. Uusi ”vallanjako” ei ollut missään nimessä ongelmaton.
Valmiin historiikin myötäkin on tunnistettu jatkotutkimustarpeita. SVUL:n puheenjohtaja Tapio Arposen mukaan olisi edelleen tarpeen selvittää, mitä tapahtui 1990-luvun rakenneuudistuksen jälkeen SVUL:n piireille ja niiden omaisuudelle, sekä minkälaisen inhimillisen iskun SVUL:n alasajo aiheutti henkilöstölle. Suomen suurimman ja vaikutusvaltaisimman urheilujärjestön historiikki toimii korkean prioriteetin lähdeaineistona kaikille liikunta- ja urheiluhistorian tutkijoille. Se toimikoon lähteenä myös Arposen mainitsemassa selvityksessä, jonka allekirjoittanut on jo aloittanut Varsinais-Suomen osalta.