Pihkala, Lauri ”Tahko” (1888–1981)
Urheilujohtaja, –vaikuttaja ja –kirjailija, pesä- ja salamapallopelien kehittäjä, Suomen Ladun ja Suomen Urheiluopiston perustaja, professori
Professori Lauri ”Tahko” Pihkala oli suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun kaikkien aikojen monipuolisin ja ehkä merkittävin vaikuttaja. Yli 70 vuotta kestänyt elämäntyö kattoi ainakin välillisesti kaikki suomalaisen urheilun alueet, niin olympiaurheilun, kansanliikunnan, liikuntakasvatuksen, liikunnan filosofian, yksilö- ja joukkueurheilun, käytännön organisoimisen kuin kilpailutoiminnankin. Pihkala kehitti kansallispelin, pesäpallon, ja loi pohjan Suomen murtomaahiihdolle. Pihkalan merkitys suomalaiselle urheilulle on verrattavissa Sibeliuksen vaikutukseen suomalaiselle musiikille.
Lauri Pihkala (alk. Gummerus) syntyi kuopuksena Pihtiputaalla 5. tammikuuta 1888 rovasti Aleksander Gummeruksen ja Alma Maria Nordlundin sittemmin 11-lapsiseen perheeseen. Ylioppilaaksi Pihkala valmistui 1905 ja vaihtoi seuraavana vuonna sukunimensä aitosuomalaisessa hengessä Gummeruksesta Pihkalaksi.
Pihkalan kansallistunne ilmeni jo nuoresta pitäen urheilussa; kansan kohottamisessa ja yhtenäistämisessä. Pihkala oli ensimmäinen suomalainen, joka alitti kahden minuutin rajan 800 metrin juoksussa. Hän juoksi puolimailerina ja pikajuoksijana seitsemän henkilökohtaista Suomen mestaruutta ja yhden viestimestaruuden sekä teki monia Suomen ennätyksiä. Pettymyksekseen Pihkala kuitenkin epäonnistui kaksissa olympialaisissaan: Lontoossa 1908 ja Tukholmassa 1912. Kirjallisesti lahjakas Pihkala kirjoitti ensimmäisen urheilujuttunsa jo 17-vuotiaana. 19-vuotiaana hän antoi valmennusohjeita ja kävi debattia Suomen Urheilulehden sivuilla. Pihkala toimitti 1908 Urheilijan oppaan, johon hän oli saanut kirjoittajiksi jopa ulkomaisia olympiavoittajia. Ivar Wilskman, Suomen urheilun isä, ennusti samana vuonna, että Pihkalan vaikutus suomalaiseen urheiluun tulee olemaan suuri. Arvio piti paikkansa, sillä Pihkala muun muassa kirjoitti, toimitti ja käänsi noin 30 teosta 1908─1974.
Pihkala ihastui tulevaan vaimoonsa jo 1906, mutta häitä vietettiin vasta 1916. Epäonnistuneen kosinnan jälkeen Pihkala lähti lähes rahattomana Yhdysvaltoihin, josta hän sai paljon käytännön oppia suuren maailman urheilusta. Pihkala valmistui filosofian kandidaatiksi 1912 ja sai samana vuonna, yhdellä Yhdysvaltain matkoistaan, kuntoliikuntafilosofiansa perusoivalluksen nähdessään aitajuoksijoita kuvaavan veistoksen jalustassa tekstin: ”Joy of Effort”, ponnistamisen ilo. Ponnistamisen ilo, kuntoliikunta, ratkaisisi liikunnan ongelman mukavuudenhalun ja liikkumistarpeen välillä.
Suomeen palattuaan Pihkala kiersi ympäri maata yleisurheiluvalmentajana ja urheilujohtajakurssien opettajana. Hän vaati urheilukenttien rakentamista, jotta urheiluinnostus maassa kasvaisi. Sisällissodan jälkeen Pihkala edusti maltillisempaa kantaa työläisurheiluun kuin K. E. Levälahti ja Arvo Vartia – aikakauden kaksi muuta keskeistä urheiluvaikuttajaa.
Kaikenlainen liikuntaharrastus piti saada kansalaisten elämäntavaksi. Tämä ei onnistuisi vain huippu-urheilun avulla, vaan edellyttäisi liikuntakasvatusta. Pihkala kehitti 1910-luvulla suomalaista urheilukulttuuria, varsinkin sen johtajakoulutusta. Pihkalan vaatimusten pohjalta perustettiin 1927 Suomen Urheiluopisto Vierumäelle ja 1937 aloitettiin liikunnanohjaajakoulutus.
Hiihto sai Pihkalan urheilufilosofiassa erityisaseman, koska se sopi myös liikunnasta vieraantuneille ihmisille. Pihkalan aloitteesta syntyi Salpausselän hiihtokilpailut 1923, mutta edelleen hänen visioissaan oli saada suuret kansanjoukot hiihdon pariin ja laajat latuverkot olivat Pihkalan unelma. Hän keksikin Suomen ensimmäiselle kuntoliikuntajärjestölle nimeksi Suomen Latu (per. 1938). Ajatuksena oli laajamittainen kansanurheilu ilman kilpailutoimintaa. 1950-luvun näyttävämpiä tapahtumia olivat hiihto- ja pyöräilyretket.
Lauri Pihkala piti urheilua sodan kaltaisena. Hän koki sen valmistavan ihmisiä maanpuolustustyöhön ja pahimman varalle, siksi urheilua tuli myös lisätä kouluopetuksessa. Toisaalta Pihkala piti urheilua myös yleisesti nuorison ensisijaisena kasvattajana. Pihkala näki urheilulla arvoa enemmän välineenä, jota voitiin soveltaa etenkin yhteiskunnallisten päämäärien palvelukseen. Suojeluskunnissa tuolloin vahvasti vaikuttanut K. E. Levälahti piti urheilua niin ikään myös itseisarvona. Samoin Pihkala korosti 1930 suojeluskuntajärjestön kokouksessa käyttämässään puheenvuorossa, että pojat ”urheilisivat” joka tapauksessa. Siksi heidän toimintansa tuli suunnata oikein, jolloin myös huonot tavat ja ”sakilaishenki” eli pyrkimys jengiytymiseen saataisiin poistettua.
Pihkala kehitti palloilulajeja, koska pallo veti hänen mielestään lapsia puoleensa ”kuin vesi ankanpoikaa”. Pihkala keksi pesäpallon yhdysvaltalaisen baseballin pohjalta. Ideana oli aluksi kehitellä useita erilaisia pallopelejä, joissa palloilu ja juoksu yhdistyisivät. Pihkala lähti muokkaamaan baseballia ja soveltamaan sitä suomalaiseen palloilukulttuuriin. Vanha suomalainen pallopeli, kuningaspallo, muuttui Pihkalan ideoinnissa baseball-vaikutteiden myötä ensin pitkäpalloksi ja siitä edelleen pesäpalloksi. Pesäpallossa yhdistyivät Pihkalan vaatimukset leikin ja kilpailun yhdistämisestä; laji myös sopi suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmuotoon. Pesäpallossa oli myös sotilaallinen ulottuvuus, Pihkalan maanpuolustus- ja suojeluskuntatausta näkyi lajin säännöissä.
Pihkalan toinen innovaatio pallopelien osalta oli salamapallo. Hän oli tutustunut amerikkalaiseen jalkapalloon, mutta näki sen huonona puolena varusteiden runsauden. Niinpä Pihkala kehittelikin rugbya muistuttavan kansallisen versionsa, soikko- eli salamapallon, yhdessä skotlantilaisen James Hoggin kanssa. Laji esiteltiin ”suurelle yleisölle” tosin vasta 1960-luvulla Pihkalan huolestuessa juoksu-urheilun vähenemisestä. Hän johti Suomen Salamapalloliittoa vielä 1971, 83-vuotiaana. Laji on yhä voimissaan ja siinä pelataan jopa MM-kisoja.
Lauri Pihkalan liikuntafilosofian tavoitteena oli kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, aktiivisia, terveydestään ja kunnostaan huolehtivia kansalaisia, joissa ilmenisi isänmaallinen henki ja kansan yhtenäisyys. Olympia-aatteesta innostunut Pihkala vaati kilpailuvoittojen ja tulosten hyödyntämistä kotimaan tarpeiden mukaisesti. Maanpuolustushengen mukaisesti miesten piti osata juosta, hiihtää, ampua, suunnistaa, voimistella ja pelata pesäpalloa. Suojeluskuntajärjestössä toimiessaan hän alkoi kehittää liikuntavälineitä, hiihtomerkkijärjestelmää ja murtomaahiihtoa. Pihkala pelkisti 1922 näkemyksensä sanoihin: ”talvessa maamme takeet, suksissa Suomen turva”. Hänen vaatimalla ja kehittämällä urheilutoiminnalla oli maanpuolustukselle ja ns. talvisodan ihmeelle suuri merkitys.
Pihkala uppoutui suojeluskunnan urheilutoiminnan johtamiseen osin ajalle tyypillisen ja ylikorostuneen sotilaspoliittisen ja -kasvatuksellisen hengen mukaisesti. Maailmansotien jälkeen urheiluaate alkoi irrota maanpuolustustyöstä ja sen tarpeista. Pihkala itse piti hiihtokulttuurin kehittämistä ja Urheiluopiston luomista uransa suurimpana saavutuksena. Urheilu-uransa Pihkala aloitti huippu-urheilusta, mutta menetti osin uskonsa siihen. Vaikka Pihkala oli urheilija, valmentaja, historioitsija ja käytännön opastaja, oli hän ennen kaikkea kriitikko. Pihkala kritisoi vanhoilla päivillään urheilun ylikaupallisuutta ja sankarinpalvontaa.
Pihkala kirjoitti urallaan yli 600 artikkelia ja teki kovasti töitä kehittyäkseen kirjoittajana. Pihkalan kirjoituksia tutkinut kirjailija ja shakkimestari Osmo Kaila pitää Pihkalan tuotannon suurimpana tekijänä lauserakenteiden huumoria, metaforien käyttöä ja aforistisluontoisia pelkistyksiä. Pihkala ei luonut varsinaista liikuntafilosofista teoriaa, mutta hänen lähtökohtansa oli filosofinen. Teksteissä ilmenee Pihkalan asiantuntemus niin maailman johtavista liikunta-alan asiantuntijoista kuin filosofisista teorioistakin. Pihkala viittasi teksteissään muun muassa Schopenhaueriin, Hegeliin, Huizingaan, Carreliin ja Darwiniin.
Myös Lauri Pihkalan veljet saavuttivat urillaan huomattavaa menestystä. Vanhin veli Jaakko Gummerus oli kirkkohistorian professori sekä Porvoon ja Tampereen hiippakuntien piispa. Rurik Pihkalasta tuli maanviljelystalouden professori ja Martti Pihkalasta kokoomuksen kansanedustaja, suojeluskuntien perustaja ja työnantajien perustaman Vientirauha-järjestön johtaja.
Suhtautuminen Pihkalan uraan on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen; asiatontakin kritiikkiä hänestä on esitetty, mutta 1980-luvulla hän alkoi saada tunnustusta laajasta elämäntyöstään. Esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen totesi, että vaikka Pihkala oli 1920-luvulla äärimmäisyysmies, joka muutti ”koko olemisensa urheilujärjestelmäksi”, hän teki ”suuren työn suomalaisen urheilun hyväksi”.
Liiteosio
Lauri Gummerus vsta 1906 Pihkala, lempinimeltään Tahko S 5.1.1888 Pihtipudas K 20.5.1981 Helsinki. V rovasti Aleksander Gummerus ja Alma Maria Nordlund.
Ura. Ylioppilas 1905; filosofian kandidaatti 1912; kadettikoulun kurssi 1934.
Suomen voimistelu- ja urheiluliiton (SVUL) urheiluneuvoja 1913─17; Sotaministeriön ja sotaväen esikunnan urheiluasiain toimiston päällikkö 1918─21; Suojeluskuntain esikunnan urheilutarkastaja 1921─26; toimistopäällikkö 1931─44; Puolustusministeriön ylimääräinen virkamies 1926─27; Suomen puunjalostusteollisuuden työnantajaliitossa 1927─30.
Luottamustoimet. Muun muassa SVUL:n urheilujaoston puheenjohtaja 1927─38, kunniajäsen; SUL:n ensimmäinen kunniajäsen 1934; SVUL:n ja SUL:n edustaja monissa kongresseissa; Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen 1937─38 ja valtuuskunnan jäsen vuoteen 1946; Suomen Ladun perustajajäsen, puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja; Suomen Pesäpalloliiton perustajajäsen, puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja; Suomen Salamapalloliiton puheenjohtaja; Helsingin Kisa-Veikkojen, Helsingin Unitaksen, Pihtiputaan Tuiskun ja Ylioppilasvoimistelijain jäsen.
Ansiomerkit. Professori 1948; liikuntatieteen kunniatohtori Jyväskylä 1969. Suomen Urheilun (liikuntakulttuurin ja urheilun) suuri ansioristi 1948; Vapaudenristi 2; Vapaudenristi 3; Suomen Valkoisen Ruusun R I. Suomen Pesäpalloliiton kunniapuheenjohtaja 1932; Suomen Ladun kunniapuheenjohtaja; Suomen Urheiluliiton kunniajäsen 1934; SVUL:n kunniajäsen 1938; Urheilutoimittajain Liiton ensimmäinen kunniajäsen 1949; Suomen urheilun kunniagalleriaan 11. tammikuuta 2010; Suomen pesäpallon kunniagalleriaan 2011.
Tuotanto. Joka miehen koneoppi eli Liikunnon merkityksestä, WSOY, Porvoo 1909 / Tahko Pihkala -seura, Suomen Latu, Suomen Liikunnanohjaajat, [Helsinki] 1999; Poikain urheilu-opas, Urheilijain Kustannus-osakeyhtiö, Helsinki 1915; Nykyhetki ja urheiluväen velvollisuudet, [S.n.], Lahti 1917; Pitkäpallo, pallonlyönnin merkitys, säännöt, opetusohjeita ja harjoitusneuvoja, Urheilijain kustannus-osakeyhtiö, Helsinki 1917; Pitkänpallon säännöt, [Lauri Pihkala], Tekijä, Viipuri 1918; Pitkänpallon säännöt, Urheilijain kustannus-osakeyhtiö, Helsinki 1918; Pitkäpallo pelin säännöt, selityksillä, harjoitusneuvoilla ja opetusohjeilla, Otava, Helsinki 1920; Pitkäpallo pelin säännöt, vahvistetut 19 28/3 21, [Lauri Pihkala], Otava, Helsinki 1921; Aavistuksia, ajatuksia, aikomuksia, kirjoitelmia vuosilta 1908─1915, Otava, Helsinki 1927; Liikuntakasvatuksen työmailta, Voimistelunopettajainliiton vuosijulkaisu 2, WSOY, Porvoo 1927; ”Tahkon” mukana Jenkkien maassa 1-4. Toimittaja Uuno Mattilan (myöh. Yrjö Kivimies) kanssa, WSOY, Porvoo 1928; ”Tahkon” mukana Jenkkien maassa 5-10. Toimittaja Uuno Mattilan (myöh. Yrjö Kivimies) kanssa, WSOY, Porvoo 1928; Suur-Suomen koulu, toimittanut Jyväskylän seminaarin Karjala-seura, Gummerus, Jyväskylä 1930; Mikä on Suomen sosialidemokraattisen puolueen sotilasohjelma? Painoasuun toimittanut ja huomautuksilla varustanut Lauri Pihkala. Suomen Suojelusliitto, Helsinki 1931; Hitaasti kiiruhtamisen kilpailu, Hiihtäjien, murtomaajuoksijain, kävelijäin, pyöräilijäin y.m. kuntouttajana, Perusteluja, järjestelyohjeita ja tulosten laskentataulukkoja, Otava, Helsinki 1934; Suomen latuja, Otava, Helsinki 1941; Suomen miehen kuntokurssi, Otava, Helsinki 1943; Olympialaiset ovella, huomioita ja huolia, ehdotuksia ja ennustuksia asiasta ja sen viereltä, WSOY, Porvoo 1952; Kuningaspallosta pesäpalloon, muistelmia ja mietteitä pallonlyönnin kehitysvaiheista, Suomen Pesäpallosäätiö, [Helsinki] 1966; Lappeenrannan kansallisseura 50 vuotta, Lappeenrannan kansallisseura, [Lappeenranta] 1974.
Toimittanut: Urheilijan opas, avustajat: Harriet I. Ballintine et al., Gummerus, Jyväskylä 1908; Pesäpallo, pelin säännöt sekä opetus- ja harjoitusohjeita, Otava, Helsinki 1922; Olympialaiskisat ennen ja Parisissa 1924, 1 (Martti Jukolan kanssa), WSOY, Porvoo 1924; Olympialaiskisat ennen ja Parisissa 1924, 2 (Martti Jukolan kanssa), WSOY, Porvoo 1924; Olympialaiskisat Los Angelesissa 1932 (toimituskunta Lauri Santala, Lauri Pihkala, V. J. Niiniluoto), WSOY, Porvoo 1933; Jokaisen pojan kirja, toimituskunta: V. Louhivuori, L. Pihkala, B. Selin, Kivi, Helsinki 1948.
Kääntänyt: Wyckoff Walter A, ”Workers”, Amerikan työmiehiä 1, Itävaltioissa, Gummerus, Jyväskylä 1908; Wyckoff Walter A, ”Workers”, Amerikan työmiehiä 2, Länsivaltioissa, Gummerus, Jyväskylä 1908; Lovelock J. E., Juoksun teoriaa ja käytäntöä, Otava, Helsinki 1938.
På svenska: Gossarnas idrottsbok, översatt av A. E., Urheilijain Kustannusosakeyhtiö, Helsingfors 1915; Regler för långbollspelet, [Lauri Pihkala], övers. och förl. av Skyddskårernas huvudstab. S.n., Helsingfors 1921.
Auf Deutch: Allgemeine Richtlinien für das athletische Training, Weidmannsche Verlagsbuchhandlung, Berlin [1937].
Eesti keel: Poiste spordi õpetus, tõlk. A. H. Tamsaare. S.n., Tallinn 1918; Spordi õpetus, tõlk. A. Tammann. S.n., Tallinn 1922.
Lukuisia artikkeleja liikunnasta ja urheilusta, kuten esimerkiksi Kulttuurin mittapuu (1944); artikkeli teoksessa Keski-Suomea ja suomalaisia (1951); artikkelisarja Suomalaisessa Suomessa 1944─54 ja SVUL:n puhekokoelmassa 1950. (Urheilulehti) Kirin perustaja ja päätoimittaja; Suomen Urheilulehden avustaja.
Urheilusaavutukset. Lontoon olympialaisissa 1908 korkeushypyssä (16.) ja osallistui kiekonheittoon; Tukholman olympialaisissa 1912 osallistui 400 ja 800 metrin juoksuihin. SM-kultaa 400 metrillä (1910) sekä 200, 400 ja 800 metrin Suomen mestaruudet (molempina vuosina 1911 ja 1912). Vastaavaan kolmoismestaruuteen ei kukaan muu ole Pihkalan jälkeen yltänyt samoissa kilpailuissa. Urheilu-urallaan Lauri Pihkalan seurat olivat Ylioppilasvoimistelijat, Helsingin Unitas ja Helsingin Kisa-Veikot, joista hän edusti Unitasta Lontoon olympialaisissa 1908 ja HKV:tä Tukholman olympialaisissa 1912.
Suomen ennätyksiä Pihkala sivusi useita kertoja ja paransi kaikkiaan kuudesti 200, 400 ja 800 metrillä (1909─12). Ulkomailla tehtyjä tuloksia ei tuolloin vahvistettu virallisiksi Suomen ennätyksiksi. Henkilökohtaisia urheiluennätyksiä: 200 m (23,4 s); 400 m (51,5 s, Tukholmassa 1912); 800 m (1.58,1, ensimmäinen suomalainen 2.00-alitus, Tukholmassa 1911); 1000 m (2.42,8, SE 1911); korkeushyppy 1,79 m (myös oma pituus); seiväshyppy 3,30 m; kuulantyöntö 11,80 m.
Julkiset muotokuvat ja muistomerkit. Veistokset: Alpo Sailo ja Nina Sailo (1988, 1989), Helsinki, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki; E. Kananen (1983), Pihtipudas; Alpo Sailo. Suomen Urheilumuseo, Helsinki. Maalaukset: Aale Hakava (1958), Suomen Latu, Helsinki; Lasse Marttinen (1968), SVUL, Helsinki. Mitalit ja reliefit: Nina Sailo (1978). Muistolaatat: Nina Sailo, M. Koskela (1983), Helsinki.
Henkilön mukaan nimetty. Tahko Pihkala –seura, 1979; katu 1988, Helsinki; Tahkon aukio ja Pihkala-koulutuskeskus 1989, Vierumäki; postimerkki 1988; Tahko Pihkala -seuran Rehdin Urheilijan palkinto; Pesäpalloilun erikoisseura Hyvinkään Tahko ja kotikenttä ”Pihkala”; Tahkon kenttä ja Tahkontupa, Ilosjoen kylä.
Lähteet. Kekkonen Urho, Vuosisatani 1, Otava, Keuruu 1981; Klemola Heikki, Pihkala, Lauri (1888─1981). Julkaistu 24.2.2000. Kansallisbiografia. SKS. [Viitattu 26.4.2013]. www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4741/; Martiskainen Seppo. Lauri Pihkala. [Viitattu 20.5.2013]. www.yleisurheilu.fi/sivut/lauri-pihkala; Lauri Pihkala ABC. [Viitattu 20.5.2013]. www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/lauri_pihkala_abc/; Salimäki Harri, Isänmaan ja urheilu-uskon mies, Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijana, Bibliotheca historica 62, SKS, Helsinki 2000; Vasara Erkki, Valkoisen Suomen urheilevat soturit, suojeluskuntajärjestön urheilu- ja kasvatustoiminta vuosina 1918─1939, Bibliotheca historica 23, Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1997.
Kirjoittaja(t): Aarni Virtanen & Heikki Roiko-Jokela
Julkaistu 20.12.2017
Artikkelitekstin pituus: 7997 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry