Mäntyranta, Eero (1937–2013)
Hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja, hiihtourheilun kehittäjä, tullivirkailija, yksityisyrittäjä
Eero Mäntyranta on kolminkertainen olympiavoittaja ja 1960-luvun johtava hiihtäjä maailmassa. Mäntyranta kehitti hiihtovalmennusta urallaan ja suhtautui urheilujohtajiin kriittisesti. Hän toimi liikemiehenä 1970-luvulla. Ansioistaan hänelle on myönnetty Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Eero Mäntyrannan innostus hiihtoon syttyi jo nuorena: hän ihaili 12-vuotiaana yhdistetyn hiihdon olympiavoittajaa ja maailmanmestaria Heikki Hasua. Nuorena hiihtäjänä Mäntyranta ajatteli, että hänen olisi hiihdettävä ”mahdollisimman hyvin” päästäkseen pois metsästä – hiihtääkseen kovaa, hänen täytyi olla metsässä. Isä ei hänen hiihtoaan kannustanut, muttei aktiivisesti estänytkään. Aluksi jalona aatteena näyttäytynyt urheilu muuttui keinoksi päästä parempiin oloihin ja ammattiin. Mäntyrannan menestys perustui tunnolliseen harjoitteluun ja jatkuvaan tietotaidon keräämiseen. Hän keskittyi etenkin tekniikan ja suoritusrytmin kehittämiseen.
Mäntyrannalla oli syntyjään poikkeuksellisen korkea hemoglobiinipitoisuus veressään, tämä auttoi häntä kestämään enemmän rasitusta. The Economist lehden mukaan Mäntyrannalla oli erittäin harvinainen geenimutaatio, joka auttoi kehoa tuottamaan huomattavasti enemmän EPO-hormonia kuin tavallisella ihmisellä. Ensimmäistä kertaa tämä huomattiin rajavartiolaitoksen verikokeessa 1956. Näin Mäntyrannan hemoglobiiniarvot olivat huomattavasti korkeammat kuin tavallisella ihmisellä. Hänen kilpailemistaan ei kuitenkaan estetty, koska hän oli saanut lahjansa luonnollisesti.
Mäntyrannalla ei ollut henkilökohtaista valmentajaa, mutta hän sai ohjeita valmennukseen. Mäntyranta kuunteli, kyseli, katseli ja sitten sovelsi saamiaan ohjeita. Vuokatissa 1955 Mäntyranta sai ensimmäiset intervalliharjoittelun ohjeet päävalmentaja Veli Saariselta. Kolmen vuoden päästä Mäntyranta muutti harjoitusohjelmaansa enemmän pitkien lenkkien suuntaan. Huippuaikanaan hän käytti intervalliharjoitteita juuri nopeuden palauttamiseksi ja huippukunnon kehittämiseksi.
Mäntyrannan mukaan kun kunto on noususuunnassa, ”koko olemus ikään kuin herkistyy, olo tuntuu keveältä, kävelykin tulee joustavaksi, tekee mieli juosta”. Tarkkailijoiden mukaan Mäntyrannalla oli potkussaan ja sauvan työnnössään parhaimmillaan alkuperäistä riemua, Lauri ”Tahko” Pihkalaa siteeraten eräänlaista ponnistamisen iloa. Jännittäessään suurta kilpailua Mäntyranta totesi olleensa jostain syystä ”kuin ladattu akku”, mutta kun kisa oli ohi koko olemus vapautui hyväntuuliseksi ja reippaaksi. Kilpailu oli kovaa, mutta hauskaa leikkiä. Kilpailuissa Veikko Kosonen ja Osmo Hillebrandt auttoivat häntä huollossa, suksien voitelussa ja käytännön asioissa.
Mäntyranta sovelsi metsätyötä harjoitusmuodokseen ja perehtyi kaikenlaiseen hiihto- ja juoksuvalmennuskirjallisuuteen. Olympiakisoja edeltäneessä harjoittelussaan Mäntyranta muutti 1959 rohkeasti ohjelmaansa: maantielenkit korvattiin nopeilla juoksuharjoituksilla maastopoluilla ja metsäteillä. Mäntyrannan mukaan: ”Jos tällainen pieni mies lenkkeilee kovalla maantiellä, ennestäänkin liian lyhyet lihakset aina vaan lyhenevät, kun niiden pitäisi pidentyä”. Tuona aikakautena suhtautumista urheiluun kuvasti osaltaan hyvin Mäntyrannan tokaisu haastattelijalle (1962), että ”tavaksi oli tullut usein ottaa pyssy mukaan harjoituslenkille”, koska oli hullua mennä metsään vain urheilemaan.
Huippuhiihtäjäksi Mäntyranta nousi uransa ensimmäisissä olympialaisissa Squaw Valley’ssa 1960 voittamalla olympiakultaa viestinhiihdossa; 15-kilometrillä hän oli kuudes. Saman vuonna Mäntyranta voitti myös Suomen mestaruuden Ounasvaaralla. Hän alkoi 1960-luvulla uhata Jernbergiä, joka oli 1959 kutsunut Mäntyrantaa ”pieneksi mustaksi piruksi”.
Eero Mäntyrannan ura huipentui Innsbruckin olympialaisissa 1964, jossa hän voitti ennakkosuosikkina 15 kilometrin ja 30 kilometrin hiihdot sekä hopeaa viestissä. Kunnon ajoitus Innsbruckin olympialaisiin onnistui alkukauden ongelmista huolimatta täydellisesti; kireässä pakkasessa hiihdetyssä 30 kilometrin kilpailussa Mäntyranta otti voiton. Hän hiihti ensimmäisen 10 kilometriä alle 29 minuutin, otti Jernbergin kiinni puolimatkassa ja teki ajan 1.30.50,7. 50-kilometrin hiihto epäonnistui voitelun takia, mutta Mäntyranta sijoittui silti yhdeksänneksi. Arto Tiainen sai pronssia ja voiton vei Ruotsin Sixten Jernberg.
Seuraavan matkan, 15 kilometriä, Mäntyranta voitti, vesikelistä huolimatta, yli 40 sekunnin erolla. 11 kilometrin kohdalla tullut väsymys poistui ja lopussa voimia oli vielä jäljellä. Mäntyrannan ylivoimaisuutta kuvastaa, että 40 sekunnin ero 15 kilometrillä merkitsee lähes kolmen sekunnin eroa kilometriä kohden. Vain norjalainen Thorleif Haug oli voittanut aiemmin kaksi henkilökohtaista kultamitalia olympialaisissa 1924. Mäntyranta sai lempinimen Mr. Seefeld hiihtokilpailupaikan mukaan. Lopputalvella hän oli ykkönen muun muassa Holmenkollenilla, Ounasvaaralla ja Salpausselällä. Salpausselällä kisaa seurasi 114 082 maksanutta katsojaa.
Grenoblen olympialaisissa (1968) Mäntyranta sai hopeaa 15 kilometrin hiihdossa ja pronssia 30 kilometrin hiihdossa sekä viestissä. 30 kilometrin hiihdossa voitto kaatui jälleen voiteluongelmiin, kun pintavoide petti kokonaan. 15 kilometrillä puolestaan Mäntyranta sai väärää tilannetietoa sijoituksestaan. Mäntyranta voitti kaksi maailmanmestaruutta 30 kilometrin hiihdossa vuosina 1962 Zakopanessa ja 1966 Oslossa. Lisäksi hän sai kaksi MM-hopeaa viestistä ja yhden pronssin 50 kilometrin hiihdosta 1968. Mäntyranta voitti useita Suomen mestaruuksia ja merkittäviä kilpailuja Salpausselällä, Holmenkollenilla, Falunissa ja Ounasvaarassa.
Grenoblen olympialaisiin Mäntyrannan harjoittelu ei onnistunut ja hän päättikin lopettaa uransa 1968 harkittuaan sitä ensimmäisen kerran jo talvella 1964; kovin nälkä oli tyydytetty jo Squaw Valleyssa. 30 kilometrin hiihdossa petti niin voitelu kuin väliaikapalvelu, silti Mäntyranta oli toinen. Viestissä Mäntyranta otti kiinni Neuvostoliiton Vjatseslav Vedenin ja ratkaisi pronssin hirmuisessa kiritaistelussa rytminvaihdoksella. Maalissa tuntui, ettei maailmassa ole tarpeeksi happea hengitettäväksi. Siitäkin syystä hän pitää tätä saavutusta hiihtouransa kovimpana.
Olympialaiset Japanin Sapporossa 1972 saivat Mäntyrannan jälleen motivoitumaan hiihdossa. Kisoista ei kuitenkaan tullut aikaisempiin suurvoittoihin verrattavaa menestystä. Mäntyrannan paluu aiheutti myös kohua, kun kansansuosikki jäi kiinni ennen olympialaisia amfetamiinin käytöstä 1972 ja sai virallisen varoituksen dopingista. Heikki Klemolan mukaan totuus ikävästä asiasta on hieman epävarma, jopa sabotaasia epäiltiin aikanaan. Täytyy myös kysyä ”onko asiallista jupakan nojalla luoda jälkiarvioinneissa varjoja hiihtäjämestarin asemaan eräänä maailman kautta aikain parhaista hiihtäjistä”. Uran viimeiset kisat päättyivät voitokkaasti; Mäntyranta oli nopein Salpausselän 15 kilometrin ja Ounasvaaran 50 kilometrin kilpailussa. Paluun jälkeen nuoret hiihtäjät kokivat hänet uhaksi ja kiristivät harjoitustahtiaan. Urheilu oli muuttunut selvästi kovemmaksi kuin 1960-luvulla; hiihtäjät ajattelivat aiempaa enemmän omaa uraansa ja menestymistään.
Hiihtourheilu alkoi 1970-luvulla myös teknistyä ja systematisoitua. Mäntyrantakin perehtyi voiteluun, erilaisten suksien ominaisuuksiin, ravintoon, puistohiihdon luonteeseen ja merkitykseen sekä varsinkin hiihtotekniikkaan. Hänen menestymisensä edellytys oli lahjakkuus, mutta olennaista oli sen jalostaminen pitkäjänteisellä ja systemaattisella valmentautumisella.
Mäntyranta kritisoi valmennusta, kilpailujen järjestelyjä ja urheilijan edunvalvontaa. Hän oli eräänlaisen taitekauden urheilija; hiihto ei ollut enää amatöörimäistä, mutta ei vielä täysin ammattimaistunuttakaan. Ammattiurheilun tulo oli kuitenkin lähellä; muun muassa urheilijoiden taloudelliseen tilanteeseen kiinnitettiin enemmän huomiota kuin aiemmin. Mäntyranta oli urheilijoiden edusmies lajiliittoon päin. Muistelmissaan 1968 hän totesi, ettei ollut kiukkuinen tai katkera vaikka arvostelikin hiihtourheilun henkilöitä, ja halusi säilyttää kaikesta huolimatta hyvät ystävyyssuhteensa ennallaan.
Mäntyranta oli johdonmukainen, psyykkisesti vahva, harkitseva, tarmokas ja suunnitelmallinen. Kilpauransa jälkeen hän tuki sisarenpoikansa, Pertti Teurajärven, uraa. Teurajärvi voitti Innsbruckin olympiakisoissa 1976 Suomen viestijoukkueessa olympiakultaa, mutta jäi vuoden 1982 SM-hiihdoissa kiinni prolitaani piristeen käytöstä. Pellossa Mäntyrantaa muistettiin patsaalla ja museolla.
Liiteosio
Eero Antero Mäntyranta S 20.11.1937 Turtola, K 29.12.2013 Pello. V Juho ja Tyyne Mäntyranta.
Ura. Tullivartija 1958─65; ylitullivartija 1965─66; Pellon kunnan nuoriso-, urheilu- ja raittiusohjaaja 1966─74; leikkiväline Eero Mäntyranta Oy:n omistaja; vakuutusasiamies; poromies.
Luottamustoimet. Suomen Huippu-urheilijoiden puheenjohtaja 1972─.
Ansiomerkit. Suomen Olympiakomitean suuri ansioristi 2007. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Tuotanto. Kairoilta kisaladuille, muistiin merkinnyt Pentti Vuorio (1968, käännetty venäjäksi 1973); S kosogora na lyžnja tšempiona, Zvezdy mirovogo sporta. Sovraštšennyi perevod s finskogo N. Smirnova (1973).
Urheilusaavutukset. Olympialaiset: Squaw Valley 1960 kultamitali viestihiihdossa (4 x 10 km); Innsbruck 1964 kultaa 15 km:llä ja 30 km:llä sekä hopeaa viestissä; Grenoble 1968 pronssia 30 km:llä ja viestissä.
MM-kilpailut: Zakopane 1962 kultaa 30 km:llä, hopeaa viestissä; Oslo 1966 kultaa 30 km:llä, hopeaa viestissä, pronssia 50 km:llä ja 6. sija 15 km:llä.
Holmenkollenin kisojen voitto 1962, 1964 ja 1968 (15 km); Salpausselän kisojen voitto 50 km:llä 1964 ja 1972; Sapporon kisoissa 1972 Mäntyranta oli 30 kilometrin hiihdossa 19.
SM-kisoissa viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Julkiset muotokuvat ja muistomerkit. Patsas Pellossa (1997, veistänyt professori Ensio Seppänen).
Henkilön mukaan nimetty. Museo Pellossa (vuoteen 2009) ja polku Pellossa.
Lähteet. Gene doping, Fairly safe. [Ref. 28.8.2013]. www.economist.com/node/11848309 ; Kaarninen Pekka. Doping voittaa aina. Minerva Oy, Jyväskylä 2008; Keränen Jorma. Eero Mäntyranta, artikkeli teoksessa Kilpakenttien sankarit 1. Toimittanut Kalevi Tuominen.Tammi, Helsinki 1992; Klemola Heikki. Eero Mäntyranta. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1997. [Julkaistu 11.10.2005]. [Viit. 28.8.2013]. www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1785/ ; Raevuori Antero. Urheilu 1. Toimittanut Antero Raevuori, Antti O. Arponen, ja Matti Hannus. WSOY, Porvoo-Juva 1994; Siukonen Markku. Suuri olympiateos 1. Toimittanut Markku Siukonen ja Helge Nygrén. Oy Scandia kirjat Ab, Jyväskylä 1978; The Economist käsitteli Eero Mäntyrannan geenimutaatiota pääkirjoituksessaan. HS.fi urheilu. [Julkaistu 4.8.2008]. [Viit 28.8.2013] www.hs.fi/urheilu/artikkeli/The+Economist+k%C3%A4sitteli+Eero+M%C3%A4ntyrannan+geenimutaatiota+p%C3%A4%C3%A4kirjoituksessaan/1135238331496 ; Vuorio Pentti, Mäntyranta Eero. Kairoilta kisaladuille. Weilin & Göös, Helsinki 1968.
Kirjoittaja(t): Aarni Virtanen
Julkaistu 20.12.2017
Artikkelitekstin pituus: 8147 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry