Leväaho, Kauko-Aatos (1925–)
Urheilutoimittaja ja Veikkauksen tiedotuspäällikkö
Kauko-Aatos Leväaho työskenteli veikkausyhtiön osastopäällikkönä lähes 40 vuotta, mutta paremmin hänet on tunnettu monipuolisena urheilutoimittajana televisiossa, radiossa ja lehdistössä. Koko elämänsä ajan hän on osallistunut urheilun järjestötoimintaan, ja 1950-luvulla hän oli merkittävästi mukana työväen urheiluliikkeen sisäisissä taisteluissa.
Kauko-Aatos Levänen syntyi Leningradissa 1925. Hänen isänsä lainopin kandidaatti Jalmari Levänen oli toiminut 1918 sisällissodassa punaisten puolella, ja paennut sodan jälkeen Neuvostoliittoon. Siellä hän meni naimisiin suomalaisen Alma Aholaisen kanssa. Perheeseen syntyi kolme poikaa. Heistä vanhin Veikko oli syntynyt 1924. Hänestä tuli sotien jälkeen vapaa toimittaja ja anarkistinen ajattelija. Nuorin poika Tapio syntyi 1930 Helsingissä. Hänestä tuli Liikenneturvan tiedotuspäällikkö, ja urheiluansioilla liikuntaneuvos.
Äiti ja kaksi vanhinta poikaa palasivat junalla Neuvostoliitosta Helsinkiin 1928 Suomen passit taskussaan. Isä Jalmari sen sijaan loikkasi passittomana Rajajoen yli, joutui viranomaisten kuulusteltavaksi ja oli Etsivän Keskuspoliisin tarkkailussa monta vuotta perustettuaan Helsinkiin Työväen Asianajotoimiston. Perhe muutti 1929 sukunimekseen Leväaho, joka oli yhdistelmä isän ja äidin sukunimistä.
Kauko-Aatos Leväaho lähti rintamalle 17-vuotiaana lokakuussa 1943, ja 60 vuotta myöhemmin 2000-luvulla hän toimi aktiivisesti rintamaveteraanien hyväksi Rintamaveteraaniliiton Helsingin piirin hallituksessa ja Itä-Helsingin rintamaveteraanien puheenjohtajana.
Leväaho oli innokas ja monipuolinen palloilija. Sotavuosien jälkeen hän pelasi jalkapalloa parhaimmillaan mestaruussarjassa (Helsingin Kullervo), käsipalloa mestaruussarjassa (Helsingin Työväen Uimarit), jääpalloa TUL:n mestaruussarjassa (Kullervo), koripalloa TUL:n mestaruussarjassa (HTU) ja jääkiekkoa Suomi-sarjassa (Kullervo). Käsipallossa Suomen piti talvella 1948 pelata maaottelu Islantia vastaan. Leväaho valittiin maajoukkueen varamieheksi. Ottelu kuitenkin peruuntui.
Hänen päälajinsa oli vesipallo, jota hän pelasi HTU:n mestaruussarjajoukkueessa. Se oli voittamassa 1946 TUL:n liittojuhlien turnausta. Leväaho voitti myös akateemisen mestaruuden Eteläsuomalaisen Osakunnan joukkueessa. Hän kunnostautui myöhemmin niin HTU:n vesipallovalmentajana saaden SM-mitaleja kuin kansainvälisenä erotuomarina maaotteluissa. Hän oli 1960-luvulla myös Suomen vesipallomaajoukkueen johtajana.
Innokas urheilijanuorukainen kirjoitti ensimmäiset urheilujuttunsa Suomen Sosialidemokraattiin 20-vuotiaana 1946, ja on jatkanut lehtimiehenä 2010-luvulle asti. Yleisradion avustajana hän aloitti 1956, ja tuli vuosikymmenien aikana tunnetuksi television vakinaisena ja tuotteliaana urheiluavustajana. Varsinaisen leipätyönsä hän teki vuodesta 1949 veikkausyhtiön palveluksessa tiedottajana. Pitkään journalistin uraan sisältyy paikallaolo 18 olympiakisoissa vuosina 1952─2008.
Leväaho tempaantui mukaan urheilun järjestötoimintaan jo nuorena. Hänestä tuli HTU:n sihteeri 21-vuotiaana 1947, ja myöhemmin seuran puheenjohtaja. Pian kertyi luottamustehtäviä myös piiri- ja liittotasolla.
Työväenurheilussa käytiin 1950-luvulla taistelua vallasta sosialidemokraattien ja kommunistien kesken. Sosialidemokraatit voittivat, mutta sitten alkoi demarien sisäinen taistelu. Suhtautuminen ”porvarien” keskusjärjestöön SVUL:oon ja sen lajiliittoihin sekä yhteisen valtakunnanliiton suunnitelmiin jakoi TUL-väen kahtia.
Pajulahden urheiluopistossa perustettiin 25.6.1956 Urheilun Tuki lähinnä taloudelliseksi järjestöksi. Osa TUL:n väestä piti sitä kilpailevana ”hajotusjärjestönä”. Kauko-Aatos Leväaho oli Urheilun Tuen perustavan kokouksen sihteeri ja perustamisasiakirjan yksi allekirjoittajista, ja hänet valittiin myös yhdistyksen ensimmäiseksi sihteeriksi. TUL:n ja sosialidemokraattien sisäisissä kiistoissa Leväaho oli tiukasti hyvän ystävänsä Väinö Leskisen miehiä. He olivat tunteneet toisensa jo ennen sotia, ja heitä yhdisti uintiharrastus.
HTU liittyi Leväahon aloitteesta Suomen Uimaliiton jäseneksi. TUL:n säännöt eivät sitä kieltäneet. Rangaistukseksi TUL kuitenkin erotti HTU:n jäsenyydestään. HTU vei asian oikeuteen, ja voitti, mutta TUL muutti sääntöjään ja kiista jatkui. HTU:n esimerkin mukaan kuitenkin myös muita TUL:n seuroja alkoi liittyä SVUL:n lajiliittoihin, ja seurojen erottaminen TUL:stä jatkui.
Työväenurheilun hajaannus huipentui 13.12.1959, kun Helsingissä perustettiin uusi keskusjärjestö Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto (TUK). Kauko-Aatos Leväaho oli perustavan kokouksen sihteerinä, ja seuraavina vuosina lukuisissa TUK:n luottamustehtävissä. TUK:n seurat liittyivät SVUL:n lajiliittoihin.
Hajaannus jatkui kaksi vuosikymmentä, kunnes 1979 TUK:n toiminta lopetettiin, ja suurin osa seuroista palasi TUL:n jäsenyyteen. Leväaho oli 1960- ja 1970-luvuilla TUK:n liikuntapoliittisia vaikuttajia, ja sai 1978 TUK:n tiedonvälityspalkinnon.
Kauko-Aatos Leväaho työskenteli 1940-luvulla TUL:n käsipallojaostossa ja jatkoi erilaisissa valtakunnallisissa luottamustehtävissä 2000-luvulle asti. Lisäksi hän oli innokkaana journalistina Suomen radio- ja televisioselostajien liiton puheenjohtaja. Selostusten lisäksi hän oli television urheiluohjelmien ohjaajana esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailuissa 1965 Tampereella, mutta myöhemmin hänen työnantajansa Veikkaus kielsi ohjaajan pestit, mutta salli selostajan tehtävät.
Urheilutoimittajain Liitossa Leväaho oli asiamiehenä eli sivutoimisena toiminnanjohtajana kymmenen vuotta. Sinä aikana (1976) esimerkiksi liiton säännöt uudistettiin perusteellisesti, ja aatteellinen liitto kehittyi aikaisempaa enemmän ammattijärjestön suuntaan.
Leväaho osallistui myös puoluepolitiikkaan sosialidemokraattisessa puolueessa, ja pääsi muun muassa Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoilulautakunnan jäseneksi. Omimmillaan hän kuitenkin oli työväenurheilun järjestöjen taustavaikuttajana ja tiedonvälittäjänä.
Liiteosio
Kauko-Aatos Leväaho (vuoteen 1929 Levänen) S 13.11.1925 Leningrad. V asianajaja Jalmari Leväaho ja Alma Aholainen.
Ura. Ylioppilas 1947; valtiotieteen opintoja. Veikkausyhtiön osastopäällikkö 1949─88; Yleisradion radio- ja televisiourheilun avustaja 1956─95 ja useiden lehtien urheiluavustaja vsta 1946.
Luottamustoimet. Kuntoliikunnan Keskusliiton puheenjohtaja 1969─73; Kuntotoimiston hallituksen jäsen 1973─82, TUK:n uintijaoston puheenjohtaja 1969─74 ja vesipallojaoston 1974─77; Suomen Moottoriveneliiton sihteeri 1966─69; Suomen Uimaliiton hallituksen jäsen 1968─69; Urheilutoimittajain Liiton asiamies 1972─82; Stadion-Säätiön hallituksen jäsen 1973─84, edustajiston jäsen 1970─96 ja 1986─96; Jääkenttäsäätiön edustajiston puheenjohtaja 1996─2000 ja hallituksen jäsen 2000─08.
Ansiomerkit. Suomen urheilun kultainen ansioristi; Helsingin Työväen Uimarien kunniajäsen; Suomen radio- ja televisioselostajien liiton kunniapuheenjohtaja; Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kunniajäsen.
Tuotanto: –
Julkiset muotokuvat ja muistomerkit: –
Henkilön mukaan nimetty: –
Lähteet. TUK 1959─1979, työläisurheilijain toinen mahdollisuus. Toim. Toni Bärlund, Helge Nygrén ja Seppo Virtanen. Työväen Urheiluliitto, Helsinki 1990; Nygrén, Helge. Pajulahti, TUL:n voimistelu- ja urheilukoti 1929─1949, Pajulahden urheiluopisto 1949─1979. Urheiluopistosäätiö, Helsinki 1979; Paikoillenne, valmiit… Suomen urheilutoimittajat 2006. Päätoim. Juha Kanerva. Toimituskunta: Kari Hagfors et al. Urheilutoimittajain Liitto, Helsinki 2006.
Kirjoittaja(t): Antti O. Arponen
Julkaistu 20.12.2017
Artikkelitekstin pituus: 5529 merkkiä
Urheiluvaikuttajat-verkkojulkaisu
Suomen urheiluhistoriallinen seura ry